Kotona katseltua: 9 (***)

Kun näin ensimmäisen kerran trailerin animaatiosta nimeltä 9, ajattelin että tuo pitää mennä heti ensitöikseen katsomaan teatteriin - se näytti niin mielettömän hienolta ja mielikuvitukselliselta. Mutta kuinkas kävikään - teatterikierros oli ja meni, enkä sitä valkokankaalta ehtinyt nähdä. Niin alkoi odotus kotikatseluun ja vihdoin se on nyt nähty.

9 perustuu vuonna 2006 Oscar-ehdolla olleeseen samannimiseen lyhytanimaatioon. Tarinalle oltiin haluttu saada lisää lihaa luiden ympärille ja enemmän taustaa sille, mistä kaikki lähti, miksi räsynukkemaiset otukset (vai miksihän niitä pitäisikään kutsua) olivat ainoat "elävät" olennot maapallolla.

Lyhytanimaatioilla uransa aloittaneelle ja WETAn animaattorina toimineelle Shane Ackerille pitkä versio 9:sta on ensimmäinen pitkä ohjaustyö. Elokuvan taustalla tuottajan roolissa häärii mm. Tim Burton, minkä ymmärtää hyvin, sillä animaation visuaalinen ilme on hyvin burtonmainen.

9 kertoo räsynukkemaisesta otuksesta, joka sattumoisin herää henkiin selässään numero 9. Se löytää luojansa kuolleena, huoneesta salaperäisen koodimerkintöjä täynnä olevan kapistuksen ja lähtee matkalle ulos tyhjään elottomaan maailmaan. Sattumalta se törmää samanlaiseen nukkehahmoon nimeltä 2, joka sitten jää kammottavan Pedon kynsiin. 9 päätyy lopulta muutaman muun kaltaisensa numeronuken luo.


Reipas 9 lähtee nukkien johtajan 1:n vastustuksesta huolimatta yhdessä 5:n kanssa pelastamaan 2:ta ja herättää vahingossa uinuvan Koneen, ja helvetti nousee valloilleen. Siinä on pikkuruisilla räsynukeilla tekemistä!

Hienoista lähtökohdistaan huolimatta 9 jää tarinaltaan hieman vajaaksi, kuin alkuperäiseen lyhyttarinaan ei ihan tarpeeksi pontta olisi keksitty. Visuaalisesti animaatio on hulppea - upean synkät maailmanlopun sävyt yhdistettynä muutamiin kirkkaisiin väreihin kuten Koneen punaiseen ja nukkien viheriäisiin henkiin. Lisäksi toivon pilkahdukset kylpemässä himmeästi kimmeltävässä auringonvalossa luovat erittäin kauniin tunnelman lohduttoman maailmanlopun keskelle.

Nukkien keksimät mielkuvitukselliset kapistukset ovat myös mahtavia oivallisuksia, mutta Koneiden maailma tuntuu liian kikkailulta muun suloisuuden keskellä.


Blu-rayn lisämateriaalit näytetään pääasiallisesti teräväpiirtona. Mukana on muutamia poistettuja kohtauksia, joskin nämä näytetään vain storyboard-tasolla ilman animaatiota. Osa niistä kuitenkin antaa hieman lisätietoa ja taustaa tarinalle. Mukana on myös 16-minuuttinen kooste siitä, miten lyhytelokuva muotoutui pitkäksi - ohjaaja Acker, tuottaja Burton ja mm. 9:n äänenä kuultava Elijah Wood kertovat. Toinen kooste on 13 minuutin mittainen katsaus The Look of 9, jossa käydään läpi upeita elokuvaa varten tehtyjä kuvituksia. Kolmas kooste on lyhyt 4-minuuttinen katsaus animaattoreiden työhön.

Lisämateriaaleissa hienoa on se, että mukaan on laitettu myös alkuperäinen 10 minuutin mittainen lyhytelokuva 9. Se tosin näytetään normaaliresoluutiolla.


Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Shane Acker
Käsikirjoitus: Pamela Pettler, Shane Acker
Ääniosissa: Elijah Wood, Christopher Plummer, Jennifer Connelly, Martin Landau, John C. Reilly, Crispin Glover  
Valmistusmaa: Yhdysvallat 2009
Genre: animaatio
IMDb
Trailer: tsekkaa Trailer Addictin varastosta

Kiitokset Sandrew-Metronomelle arviostelukappaleesta!

Kuvat © Sandrew-Metronome, osa haettu Googlen kuvahausta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elokuvien jatko-osat - puolesta vai vastaan?

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010