Kaksi erilaista elokuvakokemusta

Eilen illalla Pleikkari sai pyörittää kaksi elokuvaa lähes putkeen. Ensin katsoimme tyttäreni kanssa yhdessä palkitun elokuvan Tyttö ja villihanhet (1996), jossa Anna Paquinin näyttelemä 13-vuotias uusseelantilainen Amy menettää äitinsä kolarissa ja joutuu muuttamaan isänsä luo Kanadaan. Äitinsä kuoleman jälkeen Amy on sulkeutunut ja hieman aggressiivinenkin, kunnes hän löytää maansiirtokoneiden jäljiltä orvoksi jääneen hanhenpesän, ottaa munat hoitoonsa ja adoptoi munista kouriutuvat 16 kanadanhanhea. Tarina kertoo hänen huimasta pelastusoperaatiostaan, jossa hän opettelee lentämään itse, jotta voisi ohjata pesueensa hanhien luontaisille talvehtimisalueille Floridaan.

En muista millään, olinko nähnyt elokuvan jo aikaisemmin, mutta se on ainakin ollut katsontalistallani *pitkään*, koska tarinan idea on kiehtova vanhalle luonnontieteilijälle. Katsontakokemus oli kuitenkin kuin uusi. Teräväpiirtona varsinkin Kanadan uskomattoman kauniit maisemat näyttivät niin upeilta, että ihan kurkkua kuristi. Lisäksi tarina on herkkä ja suloinen tytön kasvutarina sekä selviytymistarina äidin kuoleman jälkeen - niin tytölle kuin hänen hoivaamille hanhilleenkin. Elokuva ottaa myös voimakkaasti kantaa luonnon tuhoamiseen, mutta onnistuu tekemään sen hyvin.

Tyttäreni nukkumaanmenon jälkeen laitoin koneeseen The Spiritin (2008), jota en sitäkään ollut vielä aikaisemmin nähnyt. Olin kyllä kuullut negatiivissävytteistä kritiikkiä kyseisestä elokuvasta, mutta silti haluan nähdä aina omin silmin ja muodostaa oman mielipiteeni. The Spirit perustuu Will Eisnerin klassiseen sarjakuvaan ja sen on käsikirjoittanut ja ohjannut toinen sarjakuvanero Frank Miller. Se kertoo jo kertaalleen kuolleesta miehestä (Gabriel Macht), joka The Spirit-nimisenä sankarina jatkaa pahisten (varsinkin Samuel L. Jacksonin näyttelemää Octopusin) jahtaamista. Mukana tyyliin sopivat lyylit, seksyäkin seksymmät Eva Mendes, Scarlett Johansson ja Sarah Paulson.

The Spirit on rakennettu graafisesti hyvin samantyyppisesti kuin Sin City (2005), mutta tarinan toteutus oli niin kökkö, että ihan hävetti Millerin puolesta. Visuaalisesti hienoon pakettiin pakattu tarina ei vain toimi. Se mikä toimi Sin Cityssä, tuntuu The Spiritissä vain kornilta ja väkisin väännetyltä.