Lisää Neil Gaimania elokuvaksi - American Gods tulossa!

Neil Gaiman ja hänen ihastuttava valkoinen paimenkoiransa Cabal
Olen ollut pitkään suuri Neil Gaiman -fani, sillä äijän mielikuvituksesta on toistaiseksi irronnut aivan loistavia teoksia. Nuorempana luin Sandman -sarjakuvia, mutta koska rakastan aikuisten satuja, monet Gaimanin kirjat tuntuvat toimivan minulle täydellisesti.

Stardust - Tähtisumua on ollut suuri suosikkini pitkään, ja sen elokuvaversiota rakastan myös. Samoin Neverwhere - Maanalainen Lontoo on kirjana yksiä suosikkejani (BBC:n minisarjasta en niin suuresti välittänyt ja sen katsominen jäikin itse asiassa kesken).

Episodi uutisoi tällä viikolla, että Gaimanin American Gods - Unohdetut jumalat filmatisoidaan. Luin kyseisen kirjan jokin aika sitten (juttu täällä) ja pidin tuosta vankilasta vapautuvan miehen matkasta yliluonnollisiin maailmoihin kovasti. Mielenkiinnolla odotan, millainen elokuva tästä tuleekaan - tehtävä ei nimittäin ole helppo, sen verran moniulotteinen tarina on kyseessä.

Mielenkiinnolla myös odotan, kuka onkaan sen salainen "Oscar-palkittu ohjaaja", joka elokuvaa tulee ohjastamaan.

IMDb:ssä Gaimanin Graveyard Book - Hautausmaan poika on jo jonkin aikaa ollut mainittuna tuloillaan olevaksi, mutta edelleenkin siinä on merkintänä, että se on "pre-production" -vaiheessa. Eli vasta suunnitteilla. Mielelläni senkin tarinan elokuvana näkisin, niin kuin melkeinpä minkä tahansa Gaiman-tarinan :)

Milloinkahan nähdään elokuva-Sandman...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010