Klassikko: Billy Wilderin Tuhlattuja päiviä (1945) (*****)

Aloin jokin aika sitten käydä läpi Billy Wilderin elokuvia (tai ainakin osaa niistä), koska olin nähnyt niitä aivan liian vähän, mutta kuitenkin pitänyt aina näkemistäni. Nyt vuorossa oli vuodelta 1945 Tuhlattuja päiviä (The Lost Weekend) - neljä Oscaria (mm. paras elokuva, ohjaus ja miespääosa) aikoinaan voittanut film noir.  

Löysin kirjastosta myös Wilderin edellisen elokuvan, 7 Oscarin ehdokkaan (joista elokuva ei kuitenkaan voittanut yhtäkään) Nainen ilman omaatuntoa (Double Indemnity), mutta se oli niin huonossa kunnossa, ettei suostunut soittimessani pelittämään. Se sitten harmillisesti jäi näkemättä tällä kertaa.

Tuhlattuja päiviä sijoittuu yhteen viikonloppuun, jolloin Donin (Ray Milland) on tarkoitus lähteä veljensä (Phillip Terry) kanssa rentouttavalle viikonloppureissulle maaseudun rauhaan. Kirjailijana epäonnisella Donilla on kuitenkin ongelma, alkoholiongelma, eikä hän malta jättää pulloaan ja myöhästyy matkasta. Viikonlopun aikana hän käy läpi alkoholistin elämän laidasta laitaan - iloinen, kaikkivoipa nousuhumala muuttuu pian krapulapeikkojen kautta kaikenkattavaan viinahirviön murinaan.

Wilderin elokuva on yksi realistisimmista alkoholismikuvauksista, mitä olen koskaan nähnyt, ja oli omana aikanaan hyvinkin radikaali. Milland rapakuntoisena juoppona, miehenä, joka lopulta tekee mitä tahansa viinatilkkansa eteen, tekee upean roolisuorituksen. Takaumissa näytettävä mukavan ja älykkään miehen muutos täysin kontrolloimattomaksi heittiöksi on surullista katsottavaa, mutta onneksi hänellä on vahva nainen (Jane Wyman) rinnallaan. Nainen, joka uskoo alkoholistin pinnan alla uinuvan edelleenkin miehen niistä takaumista.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The Lost Weekend

Ohjaus: Billy Wilder
Käsikirjoitus: Billy Wilder, Charles Brackett, perustuu Charles R. Jacksonin romaaniin
Pääosissa:Ray Milland, Jane Wyman, Phillip Terry, Howard Da Silva, Doris Dowling
Valmistusmaa: USA 1945
Genre: draama / film noir
IMDb

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>