Klassikko: Billy Wilderin Poikamiesboksi (1960) (*****)


Toinen tämän viikon Wilder-klassikko on Jack Lemmonin ja Shirley MacLainen tähdittämä komedia Poikamiesboksi (The Apartment) vuodelta 1960. Tämäkin elokuva voitti läjän Oscareita - viisi kaikenkaikkiaan, mm. parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen palkinnot.

Lemmon on C.C. Baxter, suuressa firmassa työskentelevä duunari, jonka etu työpaikallaan on se, että hän lainaa omaa asuntoaan firman isokenkäisille paikaksi, jossa nämä voivat tavata tyttöystäviään omilta vaimoiltaan salassa. Lopulta homma alkaa lipsua käsistä, eikä Baxter tahdo päästä kotiinsa enää ollenkaan. Ulkona kärvistellessään hän vilustuu ja työteho kärsii, mutta kun hän päättää tehdä asiasta lopun, tarjolla oleva ylennys kuitenkin houkuttaa liikaa.

Omaa elämää Baxterilla ei suuremmin ole, ennen kuin hän ihastuu hissiä kuljettavaan neiti Kubelikiin (MacLaine). Siinäpä sitten onkin pähkinä purtavaksi, sillä neidillä on salainen rakastaja - ja eräänä iltana hän löytyy makaamasta Baxterin asunnolta epäonnisten treffien päätteeksi.

Näkemistäni Wilderin elokuvista yksikään ei ole ollut yksiulotteinen. Vaikka elokuvan teema olisi kovinkin perinteinen, kuten Poikamiesboksin romanttinen komedia, siinä on aina mukana jokin koukku, jokin asia, joka erottaa sen isosta massasta edukseen. Poikamiesboksin erittäin vakavat draamaelementit, kuten työpaikkakiusaaminen ja itsemurhan yritys, vahvistavat komediaa kuin yin ja yang.

Lemmon on suloinen häseltäjä, jonka ylinäyteltyyn tyyliin ihastuin jo ensimmäisessä näkemässäni Wilder-elokuvassa Piukat paikat (Some like it hot). Elokuvan sydän on kuitenkin ihastuttava MacLaine, jonka koko olemus henkii itsenäisyyden kaipuuta, mutta myös toivetta tulla hyväksytyksi omana itsenään.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The Apartment
Ohjaus: Billy Wilder
Käsikirjoitus: Billy Wilder, I.A.L. Diamond
Pääosissa: Jack Lemmon, Shirley MacLaine, Fred MacMurray, Ray Wahlston, Jack Kruschen
Valmistusmaa: USA 1960
Genre: komedia / romantiikka
IMDb

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>