Supernatural, season 4 - jaksot 17 - 22
Herrat Dean Smith ja Sam Wesson (on taas käsikirjoittajilla ollut huumori hallussa nimetessään Winchesterit kilpailevan asemerkin mukaan :) työskentelevät samassa yrityksessä, mutta eivät tunne toisiaan. Dean kun on markkinointipäällikkö ja Sam puolestaan tekninen supportti ja vastailee puheluihin pienessä kopperossaan. Tässä vaihtoehtoisessa todellisuudessa yrityksen henkilökuntaa alkaa tehdä itsemurhia vierailtuaan mystisellä HR-osastolla.
Toisiaan tuntemattomat miehet joutuvat yhdessä selvittämään, mikä kuolemantapaukset aiheuttaa ja lopulta he keksivät, ettei päivätyö virastossa ole heitä varten. Silloin paikalle saapuu Castielin pomo Zacharias (Kurt Fuller), joka kertoo Deanille kyseessä olleen testin, jotta Dean itse tajuaisi olevansa elämässään oikealla tiellä.
Hauskan erilainen jakso vaihteeksi. Kiva nähdä veljekset positiivisemmissa merkeissä kuin mitä viime aikoina. Jäi tosin mietityttämään, että onkohan sitä itse toimistossa päivästä toiseen istuksiessaan oikealla tiellä... ;-)
Tämän tyyppistä jaksoa olenkin jo odotellut: Sam ja Dean löytävät sarjakuvakaupasta kirjasarjan nimeltä Supernatural, jossa seikkailee veljekset nimeltä Sam ja Dean ja jotka tappavat demoneita. Sound familiar? Ei kun kirjailijaa etsimään, sillä kuka voi tietää veljesten elämästä *kaiken*? Kirjasarjaa ei jostain syystä koskaan myyty paljoa, mutta sillä on joukko fanaattisia faneja, jotka myös kirjoittavat omaa fanficiaan kirjojen pohjalta, myös slashia. Hauska viittaus käsikirjoittajilta oikean sarjan tiettyihin faneihin.
Kirjailija Chuck (Rob Benedict) ei ole uskoa silmiään ja korviaan, kun veljekset ilmaantuvat hänen ovelleen. Paljastuu, että Chuck on Jumalan profeetta, joka kirjoittaa Winchestereiden evankeliumia (eikös gospel ole evankeliumi?). Sarjan käsikirjoittajien huumorintajua ja itseironiaa kuvaa se, että he eivät itsekään ole ihan tyytyväisiä kaikkiin jaksoihin, koska Chuck mainitsee pari jaksoa häpeillen.
Hienosti käsikirjoitettu jakso ja kertoo todellakin sarjan tekijöiden itseironiasta ja mustasta huumorista. He selvästikin pitävät sarjan faneista, mutta myös haluavat vähän pistää "pahimpia" halvalla ;-) Tuon kirjan kansi (yllä) muuten antaa ihan vääränlaisen käsityksen sarjasta - Samilla ja Deanillahan on aina hirveän monta kerrosta vaatetta päällä! Ihan liian monta...
Johnin puhelimeen tulee soitto Adam Milligan -nimiseltä pojalta, joka väittää olevansa Johnin poika. Ällikällä lyödyt veljekset eivät tätä usko, ja tavatessaan pojan juottavat tälle vihkivettä ja vaihtavat aterimiksi hopeiset - mutta kumpikaan asia ei vaikuta Adamiin mitenkään. Adam siis oikeasti on Samin ja Deanin velipuoli, mutta John ei ollut hänestä halunnut kertoa...
Deania ahdistaa, että on olemassa poika, jonka luona John on käynyt, vienyt baseball-otteluihin, tuonut synttärilahjoja samalla kun hän itse ja Sam joutuivat elämään jo pikkupoikina metsästäjän arkea.
Sam ottaa Adamin siipiensä suojaan ja ohjaa tätä kuten John ikään (mistä Dean kovasti huomauttelee). Mutta Adam ei sitten lopulta kuitenkaan ole (enää) ihan tavallinen poika...Minusta tällainen velipuolen mukaan tuominen oli vähän turhaa (toim. huom. nyt myöhemmin tiedän paremmin, eli ei siis ollutkaan turhaa), vaikkakin tarina oli toteutettu hyvin ilman turhia ylisentimentaalisuuksia. Ei siinä mitään, vahinkoja sattuu, ja tiedä sitä kuinka monta lapsukaista Sam ja Dean ovat jo jälkeensä jättäneet, mutta minä en oikein lämmennyt tälle.
Jakso kertoo miten Castielista tuli Castiel. Hänen fyysinen habituksensa kun on miehen nimeltä Jimmy, joka saa ruumiinsa takaisin kun Castiel lähetetään taivaaseen. Jimmy ei kuitenkaan saa elämäänsä takaisin, sillä demonit jahtaavat häntä.
Jotenkin surullinen, mutta tietyllä tapaa kaunis jakso. Jimmyn perhe ja varsinkin pieni tytär siinä demoneiden ja enkeleiden välissä. Samista puolestaan on tullut täysi addikti, joka salaa syö demoniverta. Niinpä Dean ja Bobby sulkevat Samin Bobbyn turvahuoneeseen vieroittumaan ja saamaan demoniveren pois kehostaan, koska tuntevat etteivät voi enää luottaa tähän.
Turvahuoneeseen lukittu Sam näkee häijyjä hallusinaatioita läheisistään demoniveren vieroituksessa. Lopulta Castiel käy salaa vapauttamassahänet. Anna saapuu ihmettelemään Castielin tekoa ja enkelit nappaavat hänet kiinni.
Veljesten välit menevät kokonaan poikki, koska Samista on tullut oikeasti se hirviö, mitä Dean on aina pelännyt.
Veljesten välien totaalinen rikkoutuminen on raastavaa katsottavaa. Kun Sam kävelee pois Deanin luota, koko ajan sitä ajatteli, että älä mene, älä mene. Mutta onhan sitä mentävä - että sitten taas pääsee tulemaan takaisin, eikö?
Viimeiset 66:sta sinetistä on rikottu ja Lilithin arvellaan suunnittelevan viimeisen sinetin rikkomista ja siten Luciferin vapauttamista. Sam ja Dean kulkevat omia polkujaan, Sam matkalla kohti Lilithiä, Dean Zachariaan kanssa keskustellen kohtalosta. Lopulta Dean päättää, että sekä hän että hänen veljensä ovat omien kohtaloidensa omistajia ja ettei hän sittenkään voi hylätä veljeään. Sam yhdessä Rubyn kanssa löytää Lilithin ja paljastuupa sitten, että Lilithin ei ollutkaan tarkoitus rikkoa viimeistä sinettiä, vaan Samin... häijyjä muuten nämä demonit, kun muuttelevat vastaajaviestienkin sisältöjä.
Yöks, Lilith syö vauvoja. Mutta Bobbystä pitää sanoa, että siinä on yksinkertaisesti übercool isähahmo :) Minusta on aivan mahtavaa tässä sarjassa, että hyvä ja paha eivät ole ollenkaan mustavalkoisia. Pahiksia on niin demoneissa kuin enkeleissä, mutta niin on hyviksiäkin. "God has left the building"
BLU-RAYN EKSTRAT:
Blu-rayllä on mukana todella mielenkiintoisia koosteita Supernaturalin tarinan taustalla olevasta mytologiasta. Uskonnoista tuli niitä katsellessa paljon uutta!
Parhautta on kuitenkin 10-minuuttinen gag reel, jolla Padalecki piereskelee ja Dean nähdään pinkki Mrs. Affleck -lippis päässä. Lisäksi mukana on Monster movien tekemisestä musiikkivideo, Swank - Shoot at the Devil. Kokonainen gag reel löytyy mm. täältä >>
YHTEENVETO:
Kokonaisuutena Supernaturalin neloskausi on loistava ja huomattavasti rankempaa shittiä kuin edellinen kausi. Tämän huomasi pelkästään siitä, että kolmoskaudella oma jaksojen katsomistahti oli huomattavasti hitaampi. Neloskaudella en olisi millään malttanut ottaa levyä pleikkarista pois, vaan olisin halunnut katsoa aina vaan uuden ja uuden ja uuden jakson edellisen perään.
Kaudella veljesten suhteen täydellinen luhistuminen on kammottavaa katsottavaa. Poissa ovat ne toisilleen vitsailevat ja toisiaan kiusoittelevat, toistensa puolesta uhrautuvat ja toisiinsa 100%:sti luottavat velikullat ja paikalla ovat vakavailmeiset miehet epäluulo ja pettymys silmissään.
Samin antautuminen demonin houkutuksille on äärimmäisen surullista. Surullisinta siinä on se, että uusi Ruby ei ole houkutuksissaan ollenkaan uskottava (johtunee kyseisen näyttelijän rajallisesta ilmaisukyvystä). Nähdessään veljensä lipuvan aina vain syvemmälle kadotukseen Dean itkee. Eikä pelkästään veljensä vuoksi vaan myös kaiken sen vuoksi, mitä hän itse joutui helvetissä näkemään ja kokemaan, ja varsinkin tekemään. Miten tuollaisesta selviää ihminen?
Siitä sitten vaan viitoskaudelle, hops!
