Kesäkuun tyttö, osa 1 - Marilyn Monroe (s. 1.6.1926)
Kesäkuun tytöiksi vuoden 2010 kalenterissa valikoitui kaksi upeaa näyttelijätärtä, koska en pystynyt valitsemaan heistä vain yhtä. Ensimmäisenä esittelyssä Los Angelesissa 1.6.1926 syntynyt Norma Jean Mortensen (tai Baker) eli tutummin Marilyn Monroe, joka tänään täyttäisi 84 vuotta ellei olisi 36-vuotiaana kuollut unilääkkeiden yliannostukseen 5.8.1962. Marilyn oli siis vain neljä vuotta eilen 80 täyttänyttä Clint Eastwoodia vanhempi!
Klassinen Marilyn ei ihmeempiä esittelyjä kaipaa. Upea blondi, suloinen komedienne, uskottava draamanäyttelijä - yhtä aikaa klassisen kaunis ja mahdottoman hauras. Marilynin elämä ei ollut mikään helppo. Henkisesti sairaan äitinsä hylkäämä tytär joutui sijaisperhekierteeseen ja orpokotiin, jonka keittiössä hän työskenteli saadakseen rahaa. 16-vuotiaana hän meni naimisiin sotamiehen kanssa ja alkoi tehdä mallintöitä. Avioliitto päättyi jo neljä vuotta myöhemmin.
Mallintöistä Marilyn nousi pieniin elokuvarooleihin ja lopulta hänen valkokangaskarismansa toi hänelle myös isompia, tosin hieman tyhmän blondin rooleja. Vuonna 1956 hän oli kuitenkin jo BAFTA-ehdolla parhaasta ulkolaisesta naisnäyttelijä roolista elokuvassa Seven year itch - Kesäleski, vuonna 1957 hänet noteerattiin kotimaassaankin ja Golden Globe -ehdokkuudella parhaasta naisroolista elokuvasta Bus Stop - Bussipysäkki ja kolme vuotta myöhemmin elokuvasta Some like it hot - Piukat paikat, minkä palkinnon hän voittikin.
Itselleni Marilyn kiteytyy maailman parhaaseen komediaan, Billy Wilderin Some like it hotiin, mutta hän kohautti myös Henry Hathawayn film noirissa nimeltä Niagara (1953) ja ihastutti oikeastaan jokaisessa elokuvassaan, johon hän säkenöivällä persoonallaan osallistui, oli se sitten komediaa malliin Monkey Business - Rakas, minä nuorrun (1952) tai Gentlemen prefer blondes - Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953) tai vaikkapa draamatrilleriä kuten Don't bother to knock - Draama hotellissa (1952).
Ulospäin ihastuttava Marilyn eli koko elämänsä huonon itsetunnon kanssa ja mitä ilmeisemmin yksinäisenä sieluna, mikä tekee hänen hahmostaan äärimmäisen surullisen kaiken sen hymyn takana.
"No one ever told me I was pretty when I was a little girl. All little girls should be told they're pretty, even if they aren't."
"Dogs never bite me. Just humans."
"Some people have been unkind. If I say I want to grow as an actress, they look at my figure. If I say I want to develop, to learn my craft, they laugh. Somehow they don't expect me to be serious about my work."
"Wouldn't it be nice to be like men and get notches in your belt and sleep with most attractive men and not get emotionally involved?"
Klassinen Marilyn ei ihmeempiä esittelyjä kaipaa. Upea blondi, suloinen komedienne, uskottava draamanäyttelijä - yhtä aikaa klassisen kaunis ja mahdottoman hauras. Marilynin elämä ei ollut mikään helppo. Henkisesti sairaan äitinsä hylkäämä tytär joutui sijaisperhekierteeseen ja orpokotiin, jonka keittiössä hän työskenteli saadakseen rahaa. 16-vuotiaana hän meni naimisiin sotamiehen kanssa ja alkoi tehdä mallintöitä. Avioliitto päättyi jo neljä vuotta myöhemmin.
Mallintöistä Marilyn nousi pieniin elokuvarooleihin ja lopulta hänen valkokangaskarismansa toi hänelle myös isompia, tosin hieman tyhmän blondin rooleja. Vuonna 1956 hän oli kuitenkin jo BAFTA-ehdolla parhaasta ulkolaisesta naisnäyttelijä roolista elokuvassa Seven year itch - Kesäleski, vuonna 1957 hänet noteerattiin kotimaassaankin ja Golden Globe -ehdokkuudella parhaasta naisroolista elokuvasta Bus Stop - Bussipysäkki ja kolme vuotta myöhemmin elokuvasta Some like it hot - Piukat paikat, minkä palkinnon hän voittikin.
Itselleni Marilyn kiteytyy maailman parhaaseen komediaan, Billy Wilderin Some like it hotiin, mutta hän kohautti myös Henry Hathawayn film noirissa nimeltä Niagara (1953) ja ihastutti oikeastaan jokaisessa elokuvassaan, johon hän säkenöivällä persoonallaan osallistui, oli se sitten komediaa malliin Monkey Business - Rakas, minä nuorrun (1952) tai Gentlemen prefer blondes - Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953) tai vaikkapa draamatrilleriä kuten Don't bother to knock - Draama hotellissa (1952).
Ulospäin ihastuttava Marilyn eli koko elämänsä huonon itsetunnon kanssa ja mitä ilmeisemmin yksinäisenä sieluna, mikä tekee hänen hahmostaan äärimmäisen surullisen kaiken sen hymyn takana.
"No one ever told me I was pretty when I was a little girl. All little girls should be told they're pretty, even if they aren't."
"Dogs never bite me. Just humans."
"Some people have been unkind. If I say I want to grow as an actress, they look at my figure. If I say I want to develop, to learn my craft, they laugh. Somehow they don't expect me to be serious about my work."
"Wouldn't it be nice to be like men and get notches in your belt and sleep with most attractive men and not get emotionally involved?"