Kotona katseltua: SherryBaby (***)

Katselin eilen pitkään hyllyssä näkemistä odottaneen elokuvan SherryBaby vuodelta 2006. Laurie Collyerin käsikirjoittama ja ohjaama pienimuotoinen draama kertoo vankilasta vapautuvasta Sherrystä, joka joutuu taistelemaan tavalliseen elämään sopeutumisessa ja pienen tyttärensä rakkaudesta. Elokuva meni Suomessa aikanaan suoraan dvd:lle, mikä toisaalta on ihan ymmärrettävää sen pienimuotoisuuden sekä rankan ja seksuaalisen sisällön vuoksi.

Maggie Gyllenhaal sai pääosaroolistaan Sherrynä Golden Globe-ehdokkuuden. Sherry on nuori nainen, joka kolmen vuoden vankilatuomion jälkeen palaa takaisin juurilleen. Hänen noin 5-vuotias tyttärensä on ollut Sherryn veljen ja tämän vaimon hoidossa, ja ymmärrettävästi Sherry odottaa innolla tyttärensä tapaamista. Jälleennäkeminen ei kuitenkaan suju niin kuin Sherry olisi odottanut - pieni tytär ei otakaan oikeaa äitiään avosylin ja rakkaudella vastaan.

Huumeisiin aikoinaan sortunut Sherry uhkaa ajautua uudestaan pois kaidalta tieltä, kun elämä vankilan muurien ulkopuolella ei olekaan mikään paratiisi. Ihmiset suhtautuvat häneen välinpitämättömän oloisesti, jopa vihamielisesti, eikä hän suoranaisesti itsekään osaa parantaa tilannettaan.

Yksi äidin pahimpia pelkoja lapsen kuoleman lisäksi on varmasti se, että oma lapsi ei enää rakasta. Gyllenhaalin kahtiajakoinen roolisuoritus toisaalta tällaisena rakastavana äitinä, toisaalta epävarmana ihmisenä on hieno, ja yksi syy Sherryn ajautumiselle huumeisiin ja epävarmuuteen kuvataan loistavasti yhdessä ainoassa pienessä ja sanattomassa kohtauksessa.

Gyllenhaal on elokuvan kantava voima. Välillä jopa raa'an seksuaalinen rooli ei varmasti ole ollut mikään helppo suoritus, mutta tämä elokuvasuvun kasvatti vetää roolinsa täydellisellä ammattitaidolla.


Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus ja käsikirjoitus: Laurie Collyer
Pääosissa: Maggie Gyllenhaal, Danny Trejo, Brad William Henke, Bridget Barkan, Ryan Simpkins, Giancarlo Esposito
Valmistusmaa: USA 2006
Genre: draama
IMDb
Trailer: tsekkaa Applelta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>