Dorian Gray teräväpiirtona (***)

Kun kuulin Oscar Wilden klassikkoromaanin uudelleenfilmatisoinnista ja että nimiroolissa esiintyisi yksi tämän hetken kauneimpia nuoria miehenalkuja, brittiläinen Ben Barnes, suuri odotus alkoi elokuvan näkemiseksi. Sitten se ei tuntunut koskaan Suomeen rantautuvankaan. Ja kun leffa tuli myyntiin Playllä, malttamattomaton pisti blu-rayn tilaukseen.

Dorian Gray kertoo Dorianin ja hänen muotokuvansa tarinan, tarinan kuvankauniista nuorukaisesta (Barnes), joka muuttaa maalta kaupunkiin ja maalauttaa muotokuvan, josta tulee koko kaupungin puheenaihe. Dorian lumoutuu itsekin omasta kauneudestaan ja muotokuvan kauneudesta, ja uuden ystävänsä lordi Henry Wottonin (Colin Firth) pienestä yllytyksestä myy sielunsa paholaiselle säilyttääkseen kauneutensa. Hän jakautuu kahtia ja osa miehestä siirtyy hänestä maalattuun muotokuvaan – maalauksen mies vanhenee ja ottaa vastaan kaikki Dorianin pahat teot, mutta mies itse säilyy kuvankauniina nuorena vuodesta toiseen.

Wotton elämänohje nuorelle Dorianille on nautiskelu elämästä kaikin mahdollisin tavoin, henkilökohtaisen kauneuden ja mielihyvän saanti keinolla millä hyvänsä. Vuosien riettailun ja synnin tekemisen vaikutukset alkavat kuitenkin pikkuhiljaa soluttautua myös Dorianin oikeaan maailmaan ja hän joutuu tutkiskelemaan sisintänsä. Lopulta hän saapuu vuosikymmenten jälkeen kotikulmille fyysisesti muuttumattomana, mutta voiko vuosien turmelluksesta enää pelastua ihmisraasu?


Klassisen tarinan uusi elokuvaversio on hienoinen pettymys. Se ei saa kiinni alkuperäisen tarinan syvyyttä ja sen hahmot tuntuvat hieman muovisilta ja ontoilta, kuin näyttelijät eivät oikein olisi sinut hahmojensa kanssa. Varsinainen intohimo puuttuu, vaikka sen erilaisia ilmenemismuotoja runsaasti esitelläänkin.


Tarinaa pitääkin kasassa oikeastaan pelkkä Barnesin kauneus, sillä esimerkiksi yleensä loistava Firth tuntuu jäävän täydellisesti taustajoukkoihin, vaikka hänellä suuri rooli elokuvassa onkin. Mutta sitä kauneutta sitten onkin tarjolla yllinkyllin! Barnes tekee nimiroolissa ihan pätevää työtä - ujosta maalaispojasta muuttuminen irstaaksi miehenkuvatukseksi on ällöttävää katsottavaa niin kuin on tarkoituskin.

Visuaaliset efektit tuntuvat melkoisen alkeellisilta ja paikoitellen varsinkin teräväpiirrossa kulissit erottuvat selvästi muusta maisemasta. Varsinaisen muotokuvan karmivaksi tarkoitettu loppukohtaus näyttää vähän hölmöltä.

Levyn ekstroja en vielä ehtinyt katsoa, joten niistä en voi sanoa mitään.


Tuomio: ***** (2½ pyöristettynä lopulta ylöspäin kolmeen...)

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Oliver Parker
Käsikirjoitus: Toby Finlay, perustuu Oscar Wilden romaaniin
Pääosissa: Ben Barnes, Colin Firth, Ben Chaplin, Rebecca Hall, Rachel Hurd-Wood, Fiona Shaw Valmistusmaa: Iso-Britannia 2009
Genre: draama
IMDb
Trailer: tsekkaa Applelta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010