Fantasiaa aikuisille - Hassut hurjat hirviöt (****)

Hassut hurjat hirviöt perustuu Maurice Sendakin rakastettuun samannimiseen lastenkuvakirjaan. Sendakin kirja ilmestyi ensimmäisen kerran yli 40 vuotta sitten, ja tänä syksynä Tammi on julkaissut klassikosta uuden painoksen.

Elokuvassa hieman yksinäinen poika nimeltä Max (Max Records) riitautuu isosiskonsa ja lopulta myös äitinsäkin (Catherine Keener) kanssa, ja karkaa susipuvussaan kotoa. Hän päätyy salaperäiseen metsään, jossa asustaa joukko hassuja hurjia hirviöitä. Max ystävystyy hirviöiden kanssa ja nämä tekevät pojasta kuninkaansa.

Kirjaan verrattuna elokuvan tarinaa on jouduttu reilusti paisuttamaan, keksimään lisää lihaa luiden ympärille. Alkuperäisen tarinan idea on kuitenkin hienosti säilytetty ja lapsen maailmaan on päästy hyvin realistisesti sisälle.

Hassut hurjat hirviöt on kuitenkin hieman hankala elokuva. Se ei ole missään nimessä lastenelokuva, sillä siihen se on liian synkkä ja ehkä liian syvällinenkin, ja elokuvan kuvaustyyli on selkeästi suunnattu aikuisemmille katsojille. Vanhemmille lapsille tarina saattaa upota, mutta perinteistä Disney-kohkausta odottavalle elokuva ei varmaankaan tarjoa suurta elämystä.


Maxin maailma näyttäytyy hylkäämisen pelon ja hyväksymisen tarpeen kautta, ja niistä punoutuu mielikuvitusmaailma hirviöineen. Teini-ikää kohden kasvavan lapsen epävarmuus sekä itsestään että muista kuvataan realistisen rankalla ja synkälläkin tavalla.

Ohjaaja Spike Jonzen näkemys lasten klassikosta on jakanut mielipiteitä. Hassut hurjat hirviöt on kuitenkin hienosti tehty, ilmaisultaan karhea fantasiasatu lapsena olemisen vaikeudesta, mutta se kertoo positiivisella tavalla myös mahdollisuuksista selvitä näistä vaikeuksista.


Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Spike Jonze
Käsikirjoitus: Spike Jonze & Dave Eggers, perustuu Maurice Sendakin lastenkirjaan
Pääosissa: Max Records, Catherine Keener ja Mark Ruffalo sekä ääninäyttelijöinä James Gandolfini, Lauren Ambrose, Catherine O’Hara, Chris Cooper, Forest Whitaker, Paula Dano ja Michael Berry Jr.
Valmistusmaa: Yhdysvallat 2009
Genre: fantasia, draama
Ensi-ilta: 8. tammikuuta
IMDb
Trailer: tsekkaa Applelta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010