Suururakka ohi - leffaläjä listattu!

Minulla on ollut ikuisuusprojektina kaikkien nurkkiin ja kirjahyllyihin kertyneiden dvd:iden ja blu-rayiden listaaminen. Levyjä on nimittäin kertynyt sen verran monta, että olen huomannut, että en ihan aina edes muista, onkohan minulla jo joku levy vai ei...


Lisäksi olen ajatellut listan tekemistä verkkoon. Monia levylistauksia olen aloittanut tekemään, mutta aina ne jossain vaiheessa ovat jääneet päivittämättä, sillä käyttöliittymä ei ole ollut ihan täysin minun mieleeni. Kun aloin suunnitella levylistan laittamista blogin yhteyteen (jossa sitä ehkä tulisi paremmin pidettyä ajan tasalla), mietin pitkään mitä systeemiä käyttäisin. Listan päivittäminen tuntui liian työläältä, mikäli listan olisi tehnyt suoraan blogipohjaan, vaikkakin se luettavuutensa kannalta ehkä olisikin ollut mukavin.

Päädyin lopulta laittamaan levyt Google-dokumenttiin, sillä sinne sain jo aikaisemmin Exceliin kirjatut levyt helposti copy-pastettua, ja sorttaus sekä monet muut Excelistä tutut featuret toimivat tässäkin. Lisäksi sain sen näppärästi liitettyä myös blogiin ja laitettua toiselle sheetille wish listiä ostettavista elokuvista :)

Listassa on nyt kuutisensataa levyä. Vieläkään en ole satavarma, onko siinä kaikki. Sitten kun vihdoin saamme miehen kanssa aikaiseksi rakennettua lautoina parvekkeella odottaneen uuden levyhyllyn, teen varsinaisen inventaarion. Siihen saakka mennään tällaisella listalla :)

Päivittelen listaa sitä mukaa, kun uusia hankintoja tulee ja wish list kasvaa. Linkki listaan löytyy tuosta sivusta katsottujen leffojen listan läheisyydestä niille, joita kiinnostaa vakoilu.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010