Tunnelmia Barcelonasta - lokakuu 2009

Lokakuun alussa kävimme Barcelonassa mieheni ja ystäväpariskunnan kanssa viettämässä pidennettyä viikonloppua sekä seuraamassa Red Bull Air Race -kisoja. Mieheni ja ystäväpariskunnastamme toinen puolisko kun harrastavat lentämistä itsekin - mieheni moottorittomalla purjelentokoneella ja ystävämme moottoroidulla taitolentokoneella.



Tässä tulee nyt lupaamiani kuvia Barcelonan reissultamme :) Yllä Barcelonan riemukaari, Arc de Triomf, jonka ali tallustelimme ensimmäisenä päivänämme.

 

Riemukaarelta kävelimme koko matkan Antonio Gaudin suunnittelemalle, edelleen keskeneräiselle Sagrada Familian temppelille, jota ihailimme vain ulkoa päin. Laiskoina jonottajina emme halunneet asettua pitkän jonon hännille, sillä ulkona oli todella kaunis sää ja paljon nähtävää olisi edessä ilman jonottamistakin.

 
Sagrada Familialta suuntasimme Gaudin suunnittelemaan puistoon, vuoren rinteellä sijaitsevaan Parc Güelliin. Tallustusta kertyi hieman ylimääräistä kierrettyämme puistoon "pidemmän kaavan" kautta eli lukemalla karttaa väärin ;-) Matkalla mieheni näpsäytti hauskan siluettikuvan erästä pihaa vartioivista koirulaisista.

 

Parc Güell on ihastuttava paikka. Väriloistoa ja mielenkiintoisia muotoja ja vehreä suuri puisto, jossa nauttia aurinkoisesta päivästä.

 

Allekirjoittanut istuu hetken ;-) Takana kaukaisuudessa näkyy Sagrada Familian nostokurjet, joten jonkin matkaa me kieltämättä tulimme tuonne vuorelle!

 

Seuraavaksi suuntasimme kohti La Ramblaa, mutta matkalla ihailimme edelleenkin Gaudin suunnittelemaa asuintaloa nimeltä La Pedrera.

 

Barcelonan keskuspuistossa Parc de la Ciutadellassa on tällainen uskomattoman kaunis suihkulähde.

 

Illalla keräsimme mukaan pullollisen parin euron cavaa (jota joimme muovimukeista) ja evästä, ja menimme istuskelemaan rannalle, katselemaan auringonlaskua ja muuten vaan nauttimaan elämästä ja lomasta. Seuraavana iltana muuten joimme sitten puistossa cavaa suomalaiseen tapaan pullon suusta, "pussiskumppaa" - ja hilpeätä oli :)

 

Red Bull Air Race ei ollut pelkkä lentokisa, vaan oikeaoppinen tapahtuma, jossa väliajoilla sekä alussa ja lopussa oli huimia esityksiä. Loistavin oli mielestäni seitsemän pikkusuihkarin taitolentoesitys, josta kuva yllä. Tämä lentoryhmä on maailman ainoa yksityinen suihkariryhmä ja näitä ei ole nähty Suomessa - sen verran kallis porukka kuulemma ovat ;-) Lisäksi (taito)lentonäytöksiä annettiin helikoptereilla, armeijan koneilla, Harrier -hävittäjällä, DC-3:lla, 320:lla airbusilla, vanhalla Junkersilla ja ihan tavallisilla taitolentokoneilla (mutta temput eivät olleetkaan sitten tavallisia vaan huimia!).

 

Varsinainen kisakin oli jännittävää seurattavaa myös ihmiselle, joka ei yleensä urheilua jaksa katsoa. Kuvassa lentää kisan nuorin osallistuja, 25-vuotias kanadalainen Pete McLeod. Taitolentäjäthän ovat pääasiassa hieman iäkkäämpää sorttia, esim unkarilainen Peter Besenyei on jo 53-vuotias.

 

Jengiä kisoja seuraamassa uutisoitiin kahden päivän aikana olleen noin 1,4 miljoonaa. Suosiota selittää varmasti osittain se, että kisoja pääsi katsomaan ilmaiseksi, mutta myös se että sää oli loistava - mikäs siinä on biitsillä makoillessa, jos samalla voi vaikka vähän taitolentoa seurata? Lisäksi kisassa oli mukana myös paikallisväriä, Espanjan oma poika Alejandro Maclean.



Asuinpaikkamme Barcelonassa oli mielenkiintoinen apartmenttihässäkkä. Huone (hieman sekaisena tuossa yllä) oli ihana - tuollaiset muuratut tiiliseinät ja katossa kulki (koristeena?) paksuja hirsiä. Hauskaa tuossa oli myös se, että huoneen avainta käytettiin jo hississä, sillä hissin ovi avautui suoraan huoneeseen (jokaisessa kerroksessa oli vain yksi huone). Ystävien luokse pitikin sitten mennä portaikon kautta - ja portaat oli tehty lasista! Huimaa oli kieltämättä niillä kävellä.

 

Barcelonassa useiden kauppojen ikkunat suojataan yöksi suojaovilla, jotka on usein maalattu hurjan hienosti. Huomasin, että sen lisäksi, että tuo vaikeuttaa ikkunashoppailua, se myös hankaloittaa suunnistamista, koska illalla kaikki näyttää niin erilaiselta kuin päivällä.

 

Yllä vielä kuva ihanista vihreistä papukaijoista, joita näki jokaisessa puistossa. Näin pohjoismaalaiselle luonnossa elävät papukaijat kun ovat kovin eksoottisia otuksia.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihana ja Barcelona vaikutti mahtavalta kaupungilta, jonne mielellään matkustaa toisenkin kerran :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010