Espoo Cinen antia sunnuntailta
Kaksi mielenkiintoista kuvatusta on nyt käyty vilkaisemassa Espoo Cinessä!
Ensimmäinen oli norjalaisen Erlend Loen käsikirjoittama ja Rune Denstad Langlon ohjaama Nord (North) - road movie kolmekymppisestä Jomarista (Anders Baasmo Christiansen), joka on henkisesti epätasapainoon mennyt entinen hiihtäjä, joka nykyisin harrastaa kotipolttoisen juomista pillereiden palanpainikkeena. Kun Jomar saa tietää olevansa nelivuotiaan pojan isä, hän ottaa moottorikelkan ja suuntaa matkan pohjoiseen kohti entisen tyttöystävänsä asuinpaikkaa.
Matkalla hän tapaa monenlaisia mielenkiintoisia persoonia, kuten isoäitinsä kanssa keskellä korpea asuvan teini-ikäisen tytön, homofobisen nuoren miehen, jonka vanhemmat ovat muuttaneet Thaimaahan sekä vanhan saamelaisukon, joka pitää majaa keskellä lammenjäätä moottorikelkka kahlittuna nilkkansa ympärille.
Kirjailija Erlend Loe tuli niin minulle kuin monelle muullekin tutuksi kirjallaan Supernaivi, joka on loistava sekoitus arjen tragikomiikkaa. Muita Loen minuun vaikuttaneita teoksia ovat mm. L sekä Tosiasioita Suomesta - kirja, jossa päähenkilö kirjoittaa kirjaa rakkaasta isänmaastamme tietämättä siitä oikeastaan yhtään mitään. Loen tapa kirjoittaa on juuri sellaista komiikkaa, joka iskee minuun, ja siksi halusin nähdä myös Nordin. Elokuva ei ehkä aivan yltänyt odotuksiini, mutta se oli yhtä aikaa niin koominen kuin traaginenkin, mutta lämminhenkinen katsaus miehen matkaan lumisen maan läpi ensin moottorikelkalla ja loppumatkasta suksilla. Kontekstinsa ansiosta hyvin erilainen road movie.
Tuomio: *****
Toinen Tapiolassa näkemäni elokuva oli Guillermo Arriagan ohjaama The Burning Plain. Arriaga on mies Alejandro Gonzales Iñarritun trilogian (Amores Perros, 12 grammaa ja Babel) käsikirjoituksen takana, ja Burning Plainin kanssa hän debytoi nyt ohjaajana käsikirjoituksen ohella.
Minä rakastan Iñarritun trilogiaa ja Arriagan tapaa kertoa tarinoita. Siksi Burning Plain oli ehdottomasti odottamani elokuva Cinessä. Arriagan aikaisempien tarinoiden tapaan elokuva kertoo tarinansa moniulotteisesti useiden hahmojen ja aikakausien kautta. Elokuvassa Charlize Theronin esittämän Sylvian, Kim Basingerin esittämän Ginan, Jennifer Lawrencen esittämän Marianan ja nuoren Tessa Ian esittämän Marian kohtalot kietoutuvat yhteen.
Gina on elämäänsä tyytymätön perheenäiti, joka saa iloa elämäänsä salasuhteesta meksikolaisen Nickin (Joaquim de Almeida) kanssa, mutta jää lopulta suhteestaan kiinni tyttärelleen Marianalle. Gina kuolee rakastajansa kanssa asuntovaunun tulipalossa ja Mariana päätyy suhteeseen Nickin pojan (J. D. Pardo) kanssa. Sylvia puolestaan on ravintolapäällikkö, joka harrastaa irtosuhteita toisensa jälkeen, selkeästi tyytymättömänä elämäänsä. Tarinat alkavat nivoutua yhteen, kun nuoren Marian isä Santiago (Danny Pino) loukkaantuu vakavasti lentokoneonnettomuudessa ja isä lähettää ystävänsä etsimään tyttärensä äitiä.
Pääasiassa naistensa elokuva on hieno kokonaisuus Arriagan tyylistä tarinaa, jossa tarinan palapelin kokoaminen on niin kiinnostavaa. Pidän erittäin paljon tämän tyylisten tarinoiden tuottamista ahaa-elämyksistä. Lisäksi roolisuoritukset olivat loistavia (mitäpä muuta Oscar-voittajilta voi odottaa?), vaikuttavia ja tunteisiin vetoavia. Lopussa tarinan ratkaisua hiottiin hieman liikaa, mikä vei siltä puhtia, mutta kokonaisuutena hieno elokuva.
Festarielokuva oli tekstitetty ruotsiksi ja espanjankielisen dialogin aikaan allekirjoittaneella oli hankaluuksia ymmärtää asioita, mutta kokonaisuus kuitenkin tuli selväksi tälläkin tavalla.
Tuomio: *****
Ensimmäinen oli norjalaisen Erlend Loen käsikirjoittama ja Rune Denstad Langlon ohjaama Nord (North) - road movie kolmekymppisestä Jomarista (Anders Baasmo Christiansen), joka on henkisesti epätasapainoon mennyt entinen hiihtäjä, joka nykyisin harrastaa kotipolttoisen juomista pillereiden palanpainikkeena. Kun Jomar saa tietää olevansa nelivuotiaan pojan isä, hän ottaa moottorikelkan ja suuntaa matkan pohjoiseen kohti entisen tyttöystävänsä asuinpaikkaa.
Matkalla hän tapaa monenlaisia mielenkiintoisia persoonia, kuten isoäitinsä kanssa keskellä korpea asuvan teini-ikäisen tytön, homofobisen nuoren miehen, jonka vanhemmat ovat muuttaneet Thaimaahan sekä vanhan saamelaisukon, joka pitää majaa keskellä lammenjäätä moottorikelkka kahlittuna nilkkansa ympärille.
Kirjailija Erlend Loe tuli niin minulle kuin monelle muullekin tutuksi kirjallaan Supernaivi, joka on loistava sekoitus arjen tragikomiikkaa. Muita Loen minuun vaikuttaneita teoksia ovat mm. L sekä Tosiasioita Suomesta - kirja, jossa päähenkilö kirjoittaa kirjaa rakkaasta isänmaastamme tietämättä siitä oikeastaan yhtään mitään. Loen tapa kirjoittaa on juuri sellaista komiikkaa, joka iskee minuun, ja siksi halusin nähdä myös Nordin. Elokuva ei ehkä aivan yltänyt odotuksiini, mutta se oli yhtä aikaa niin koominen kuin traaginenkin, mutta lämminhenkinen katsaus miehen matkaan lumisen maan läpi ensin moottorikelkalla ja loppumatkasta suksilla. Kontekstinsa ansiosta hyvin erilainen road movie.
Tuomio: *****
Toinen Tapiolassa näkemäni elokuva oli Guillermo Arriagan ohjaama The Burning Plain. Arriaga on mies Alejandro Gonzales Iñarritun trilogian (Amores Perros, 12 grammaa ja Babel) käsikirjoituksen takana, ja Burning Plainin kanssa hän debytoi nyt ohjaajana käsikirjoituksen ohella.
Minä rakastan Iñarritun trilogiaa ja Arriagan tapaa kertoa tarinoita. Siksi Burning Plain oli ehdottomasti odottamani elokuva Cinessä. Arriagan aikaisempien tarinoiden tapaan elokuva kertoo tarinansa moniulotteisesti useiden hahmojen ja aikakausien kautta. Elokuvassa Charlize Theronin esittämän Sylvian, Kim Basingerin esittämän Ginan, Jennifer Lawrencen esittämän Marianan ja nuoren Tessa Ian esittämän Marian kohtalot kietoutuvat yhteen.
Gina on elämäänsä tyytymätön perheenäiti, joka saa iloa elämäänsä salasuhteesta meksikolaisen Nickin (Joaquim de Almeida) kanssa, mutta jää lopulta suhteestaan kiinni tyttärelleen Marianalle. Gina kuolee rakastajansa kanssa asuntovaunun tulipalossa ja Mariana päätyy suhteeseen Nickin pojan (J. D. Pardo) kanssa. Sylvia puolestaan on ravintolapäällikkö, joka harrastaa irtosuhteita toisensa jälkeen, selkeästi tyytymättömänä elämäänsä. Tarinat alkavat nivoutua yhteen, kun nuoren Marian isä Santiago (Danny Pino) loukkaantuu vakavasti lentokoneonnettomuudessa ja isä lähettää ystävänsä etsimään tyttärensä äitiä.
Pääasiassa naistensa elokuva on hieno kokonaisuus Arriagan tyylistä tarinaa, jossa tarinan palapelin kokoaminen on niin kiinnostavaa. Pidän erittäin paljon tämän tyylisten tarinoiden tuottamista ahaa-elämyksistä. Lisäksi roolisuoritukset olivat loistavia (mitäpä muuta Oscar-voittajilta voi odottaa?), vaikuttavia ja tunteisiin vetoavia. Lopussa tarinan ratkaisua hiottiin hieman liikaa, mikä vei siltä puhtia, mutta kokonaisuutena hieno elokuva.
Festarielokuva oli tekstitetty ruotsiksi ja espanjankielisen dialogin aikaan allekirjoittaneella oli hankaluuksia ymmärtää asioita, mutta kokonaisuus kuitenkin tuli selväksi tälläkin tavalla.
Tuomio: *****
