Viikonlopun leffamaratonia
Yksin kotona, toipilaana neljän seinän sisällä - mitäpä sitä leffafani muutakaan tekisi kuin katsoisi elokuvia? :) Kerrankin minulla siis oli aikaa myös ottaa levyhyllystäni käsittelyyn myös katsontalistallani pitkään sopivaa aikaa odottaneita teoksia.
Kaikki katsomani (minulle uudet) elokuvat listaan aina tänne (linkki löytyy myös tuosta oikealta). Halukkaat voivat sieltä vakoilla yhteenvetona noita minun katseluja, mutta koitan aina välillä saada ihan kirjoitettuakin ajatuksiani auki. Tähän mennessä torstai-illasta lähtien katsontalistallani ovat olleet seuraavat: Morsianten sota, Veljeni Leijonamieli, Last King of Scotland, Things we lost in the fire ja Vihan hedelmät.
1. Morsianten sota (Bride wars) (2009) pääosassa Anne Hathaway ja Kate Hudson - **
Tämä elokuva ei ole kuulunut katsontalistalleni lainkaan ja tarkoituksenani olikin ollut kiertää se kaukaa. Kun kuitenkin käteeni lähes väkisin annettiin elokuvan teräväpiirtoversio, ajattelin antaa elokuvalle mahdollisuuden - jospa tämä sittenkin tarjoaisi aivotonta viihdettä. Tarina kertoo häitä suunnittelevista parhaista ystävistä, joiden hääpäivä osuu ikävän sattuman kautta samaan ajankohtaan. Koska kumpikaan morsiamista ei halua siirtää unelmahäitään, ystävyys alkaa murentua ja muuttuu lopulta avoimeksi sodaksi. Hathaway ja Hudson ovat kyllä melkoisen vakuuttavia sotatantereillaan, mutta kokonaisuutena tarina ei oikeasti edes paljoa viihdytä. Rankkaa tuotesijoittelua ja fiksujen naisten alentamista naimisiinmenokoneiksi - ei innosta.
2. Veljeni Leijonamieli (Bröderna Lejonhjärta) (1977) - ***
Astrid Lindgrenin ihanaan satuun pohjautuva tarina on nyt tarjolla myös teräväpiirtona. Veljeni Leijonamieli on ollut minulle yksi rakkaimmista Lindgrenin saduista Ronja Ryövärintyttären ohella, joskaan en ole tarinaa lukenut moneen vuoteen. Tarina kahden veljeksen kuolemasta ja päätymisestä seikkailemaan Nangijalaan on aina ollut rankka, mutta näin kuvallisessa muodossa ihan hämmästyin, että lapsille suunnattu satu olikin näin rankka. Elokuvaa voi suositella lähinnä vain sen nostalgia-arvon takia, sillä laadullisesti esimerkiksi efektit ovat suoraan sanottuna kamalia (varsinkin lohikäärme Katla). Kirsikkalaakso toki on satumainen ja Islannissa kuvatut kohtaukset Tengilin maassa kauniita. Tarinaa vielä tuntemattomille suosittelen lukemaan kirjan :)
3. Last King of Scotland (2006) - ****
Ihan noloa, että vasta nyt sain katsottua tämän. Levy on odottanut hyllyssäni ties miten pitkään, mutta katsottua en ole sitä saanut ennen kuin nyt. Ugandan presidentistä Idi Aminista (Forest Whitaker) ja hänen henkilökohtaisesta lääkäristään Nicholas Garriganista (James McAvoy) kertova elokuva on sekä tarinaltaan että kuvaltaan vahva. Whitakerin Oscar meni varmasti oikeaan osoitteeseen, mutta McAvoy ei paljoa sen huonommaksi jää. Tämä on sellainen elokuva, joka vetää hiljaiseksi - varsinkin kun tietää sen perustuvan todellisiin tapahtumiin.
4. Things we lost in the fire (2007) - *****
Toinen hyllyssä sopivaa katseluhetkeä liian pitkään odottanut elokuva. Kun samana iltana katsoo putkeen Last king of Scotlandin ja tämän, tulee sellainen olo, että nykypäivänäkin tehdään loistavia elokuvia. Things we lost in the fire kertoo kahden täysin erilaisen ihmisen - leskeksi jäänyt Audrey (Halle Berry) ja hänen kuolleen miehensä heroiiniriippuvainen ystävä Jerry (Benicio Del Toro) - ystävystymisestä ja toistensa tukemisesta hädän hetkellä. Vaikuttava, surullinen, mutta kuitenkin positiiviseen kallellaan oleva elokuva. Del Toro tuntuu vakuuttavan jokaisella roolisuorituksellaan - uskomattoman lahjakas näyttelijä!
5. Grapes of wrath (Vihan hedelmät) (1940) - *****
Klassikko, joka myös on ollut katsontalistallani pitkään ja vihdoinkin sain paikattua yleissivistyksessäni sen kokoisen olevan aukon. John Fordin ohjaama vuonna 1940 valmistunut elokuva voitti parhaan ohjauksen ja parhaan naissivuosan Oscarit. Se kertoo nuoresta Tomista (Henry Fonda), joka vankilasta vapauduttuaan saa tietää perheensä joutuneen kiertolaisiksi suuryhtiön ajettua heidät pois kotoa. Alkaa matka Oklahomasta Kaliforniaan, jossa töitä pitäisi olla, mutta perillä ei odotakaan Amerikkalainen unelma. Yhteiskuntakritiikkiään peittelemättä elokuva antaa elävän kuvan 30-luvun köyhyydestä ja suuryhtiöiden ahneudesta. Tomin äiti (Oscarin roolistaan voittanut Jane Darwell) kasvaa loppua kohden elokuvan tärkeimmäksi hahmoksi ja hänen vakuuttava olemuksensa saa melkein tipan linssiin.
Kaikki katsomani (minulle uudet) elokuvat listaan aina tänne (linkki löytyy myös tuosta oikealta). Halukkaat voivat sieltä vakoilla yhteenvetona noita minun katseluja, mutta koitan aina välillä saada ihan kirjoitettuakin ajatuksiani auki. Tähän mennessä torstai-illasta lähtien katsontalistallani ovat olleet seuraavat: Morsianten sota, Veljeni Leijonamieli, Last King of Scotland, Things we lost in the fire ja Vihan hedelmät.
1. Morsianten sota (Bride wars) (2009) pääosassa Anne Hathaway ja Kate Hudson - **
Tämä elokuva ei ole kuulunut katsontalistalleni lainkaan ja tarkoituksenani olikin ollut kiertää se kaukaa. Kun kuitenkin käteeni lähes väkisin annettiin elokuvan teräväpiirtoversio, ajattelin antaa elokuvalle mahdollisuuden - jospa tämä sittenkin tarjoaisi aivotonta viihdettä. Tarina kertoo häitä suunnittelevista parhaista ystävistä, joiden hääpäivä osuu ikävän sattuman kautta samaan ajankohtaan. Koska kumpikaan morsiamista ei halua siirtää unelmahäitään, ystävyys alkaa murentua ja muuttuu lopulta avoimeksi sodaksi. Hathaway ja Hudson ovat kyllä melkoisen vakuuttavia sotatantereillaan, mutta kokonaisuutena tarina ei oikeasti edes paljoa viihdytä. Rankkaa tuotesijoittelua ja fiksujen naisten alentamista naimisiinmenokoneiksi - ei innosta.
2. Veljeni Leijonamieli (Bröderna Lejonhjärta) (1977) - ***
Astrid Lindgrenin ihanaan satuun pohjautuva tarina on nyt tarjolla myös teräväpiirtona. Veljeni Leijonamieli on ollut minulle yksi rakkaimmista Lindgrenin saduista Ronja Ryövärintyttären ohella, joskaan en ole tarinaa lukenut moneen vuoteen. Tarina kahden veljeksen kuolemasta ja päätymisestä seikkailemaan Nangijalaan on aina ollut rankka, mutta näin kuvallisessa muodossa ihan hämmästyin, että lapsille suunnattu satu olikin näin rankka. Elokuvaa voi suositella lähinnä vain sen nostalgia-arvon takia, sillä laadullisesti esimerkiksi efektit ovat suoraan sanottuna kamalia (varsinkin lohikäärme Katla). Kirsikkalaakso toki on satumainen ja Islannissa kuvatut kohtaukset Tengilin maassa kauniita. Tarinaa vielä tuntemattomille suosittelen lukemaan kirjan :)
3. Last King of Scotland (2006) - ****
Ihan noloa, että vasta nyt sain katsottua tämän. Levy on odottanut hyllyssäni ties miten pitkään, mutta katsottua en ole sitä saanut ennen kuin nyt. Ugandan presidentistä Idi Aminista (Forest Whitaker) ja hänen henkilökohtaisesta lääkäristään Nicholas Garriganista (James McAvoy) kertova elokuva on sekä tarinaltaan että kuvaltaan vahva. Whitakerin Oscar meni varmasti oikeaan osoitteeseen, mutta McAvoy ei paljoa sen huonommaksi jää. Tämä on sellainen elokuva, joka vetää hiljaiseksi - varsinkin kun tietää sen perustuvan todellisiin tapahtumiin.
4. Things we lost in the fire (2007) - *****
Toinen hyllyssä sopivaa katseluhetkeä liian pitkään odottanut elokuva. Kun samana iltana katsoo putkeen Last king of Scotlandin ja tämän, tulee sellainen olo, että nykypäivänäkin tehdään loistavia elokuvia. Things we lost in the fire kertoo kahden täysin erilaisen ihmisen - leskeksi jäänyt Audrey (Halle Berry) ja hänen kuolleen miehensä heroiiniriippuvainen ystävä Jerry (Benicio Del Toro) - ystävystymisestä ja toistensa tukemisesta hädän hetkellä. Vaikuttava, surullinen, mutta kuitenkin positiiviseen kallellaan oleva elokuva. Del Toro tuntuu vakuuttavan jokaisella roolisuorituksellaan - uskomattoman lahjakas näyttelijä!
5. Grapes of wrath (Vihan hedelmät) (1940) - *****
Klassikko, joka myös on ollut katsontalistallani pitkään ja vihdoinkin sain paikattua yleissivistyksessäni sen kokoisen olevan aukon. John Fordin ohjaama vuonna 1940 valmistunut elokuva voitti parhaan ohjauksen ja parhaan naissivuosan Oscarit. Se kertoo nuoresta Tomista (Henry Fonda), joka vankilasta vapauduttuaan saa tietää perheensä joutuneen kiertolaisiksi suuryhtiön ajettua heidät pois kotoa. Alkaa matka Oklahomasta Kaliforniaan, jossa töitä pitäisi olla, mutta perillä ei odotakaan Amerikkalainen unelma. Yhteiskuntakritiikkiään peittelemättä elokuva antaa elävän kuvan 30-luvun köyhyydestä ja suuryhtiöiden ahneudesta. Tomin äiti (Oscarin roolistaan voittanut Jane Darwell) kasvaa loppua kohden elokuvan tärkeimmäksi hahmoksi ja hänen vakuuttava olemuksensa saa melkein tipan linssiin.
